.... Joka vei mieheni 31.5 aamulla anivarhain. Olen ihan shokissa tästä kaikesta.!!! En ole pystynyt kirjoittamaan, kun kaikki on päässä ihan sekaisin... Ehkä joskus puran tänne blogiinikin tuntojani, mutta nyt en pysty!
Voin vain järkytyksellä miettiä, miten kauheaa on, kun on kipuja. Olin tyttärieni kanssa sairaalassa saattamassa häntä viimeiselle matkalle. Onneksi hän pääsi lepoon ja tuskat helpottivat viimeisiksi tunneiksi eikä hänen  tarvinnut kärsiä ihan hirveän kauaa!
Meillä on käynyt paljon vieraita ja tunnen todella, että en ole yksin, vaan meillä on ja oli paljon ystäviä. Suurkiitos heille !
Kukkia on tullut valtavasti.